Näitä Suomeenkin!

Pyörien ostamisesta meni kolme päivää, kun Nikon eturengas oli tyhjä viikonlopun jäljiltä. Ei olla löydetty mitään paikallista Biltemaa, josta voisi hankkia kaikkea tarpeellista. Onneksi tähän ongelmaan löytyi ratkaisu yliopistoilta. 

Molemmilla teknillisen yliopiston kampuksilla on pyörähuoltopiste. 24/7 auki olevalta huoltopisteeltä löytyy työkaluja, kompressori ja automaatti, josta saa 7,5 euron hintaan pyörän sisäkumeja. Loistokasta, etten sanoisi.

Pyörä kulkee taas. Saksasta on jäljellä enää Nikolla suullinen ja Sirkulla kirjallinen tentti. Välissä on onneksi viikko lomaa, ennenkö oikea opiskelu alkaa. Viikonloppuna kutsuu Munich, Oktoberfest ja Maikey!

Bärenschützklamm ja Hochlantsch

Viikonloput täällä tuntuu olevan täynnä aktiviteetteja. Tänä lauantaina lähdettiin puolen tunnin junamatkan päähän vaeltamaan Bärenschützklammille katsomaan vesiputouksia.

Luultiin päässemme perille, mutta se olikin vasta paikka, josta ostettiin pääsyliput alueelle ja kiipeäminen alkoi. Ensimmäinen kuva on vasta alkua, varsinaisten vesiputousten kohdalla mentiin pitkä matka erilaisia silta- ja tikasviritelmiä pitkin. Vaellettiinkin sitten koko 3,5 euron edestä 8 tuntia ja noin 35 kilometriä. Siis ihan kevyt lenkki näin kylmiltään, kun nousua oli jotakuinkin 1300 metriä.

(Kuvien klikkaus isommaksi on jopa suotavaa ü)

Vesiputoukset loppui noin 1200 metrissä, mutta nälkä kasvoi syödessä. Arvottiin viimeisten junien aikatauluja sekä pimeän tuloa ja lähdettiin vielä huipulle, kun kerran tänne asti oli tultu. (Tosiaan arvottiin, koska älypuhelinnuoriso oli avutonta ilman kenttää.)

Huippuhan näkyi, jossan kaukana tuolla. Matka vaan ei näyttänyt siltä, että se kiivettäisiin opaskylttien ilmoittamassa 1:45 tunnissa.

Riskinotto kuitenkin kannatti ja huipulla tuuli! Ehdittiin alaskin ajoissa junaan ja pimeä tuli junamatkalla Graziin. Melko optimoitu retki siis kun eväätkin riitti suunniteltua pidemmälle kierrokselle.

Matkaan lähti 23 ihmistä, mutta pohjoismaalaiset höystettynä yhdellä italialaisella ja yhdellä palestiinalaisella oli ainoita, jotka selvitti tiensä huipulle asti. Tosin jo lähdössä hieman hirvitti - etelämaalaisilla ei ilmeisesti ollut ihan samaa käsitystä vaeltamisesta, kun varusteina oli käsilaukkuja ja karvasaappaita. Jo ihan hermojenkin kannalta oli ihan hyvä, että porukka jakaantui kahtia melkein ensimmäisen kilometrin matkalla.

Illalla ruoka ja uni maittoi ja tänään ei paljon ole tarvinnut jaloillaan olla. Onneksi noita saksan läksyjä riittää...

Aufsteirern

Viime viikonloppuna oli (kuulemma) vuoden suurin tapahtuma täällä Grazissa. Tapahtuman idea oli ilmeisesti sturmissa sekä dirndleissä ja lederhoseneissa, ehkä myös muussa paikallisuudessa. Maakunta tässä ympärillä on tosiaan Steiermark, eli Auf Steirern on vapaasti suomennettuna Styyriasta.

Pukukoodi tapahtumaan on lederhosenit tai dirndl, joten sellaisethan meilläkin! Tapahtuman nettisivuilta voi myös ostaa Nikolle joulu-/synttärilahjaks sen himoitseman nahkalippiksen (klik!).

Ei ole pelkkä vitsi, että itävaltalaiset kulkee lederhoseneissa ja syö wienerschnitzeleitä, koska molempia tosiaan näkee ihan arkenakin kaupungilla. Dirndleihin (naisten asuihin) ei sentään törmää. Viikonloppuna kuitenkin ihan kaikilla oli paikalliset "kansallispuvut" päällä.

Perinneasujen kanssa täällä ei olla ihan niin tarkkoja kuin Suomessa ja mitä ilmeisemmin jokainen saa valita asunsa vähän tyylinsä mukaan. Perjantaina olleessa muotinäytöksessä esimerkiksi esiteltiin naisten lederhoseneita.

Sturm taas sitten! Koko tapahtuman ydin, koska sitä saa vaan parin viikon ajan näihin aikoihin. Se on puolikäynyttä viiniä, nams. Maistuu ihan marjamehulle ja siitä saa kuulemma päänsäryn. Suomalaiset tuntui olevan ainoita, joille kyseinen juoma paikallisten lisäksi maistuii. Lämmitettynä olisi voinut olla vielä maukkaampaa.

Prost!

t. Niko ja Sirkku

Uudet kulkuneuvot!

Tadaa!


Nikolle perus miesten pyörä ajovaloilla ja tarakalla sekä toivottavasti rosvon kestävällä lukolla varustettuna.

Sirkulle hieman tuunatummilla ominaisuuksilla kuten korilla, hienomman värisellä lukolla ja pro-pyöräilijän tangolla varusteltu yksilö.

Pyörien löytäminen täältä osoittautuikin haastavemmaksi, kuin luultiin. Graz on pyöräilykaupunki ja polkypyöräily tuntuu olevan helpoin tapa surffata keskustan, kodin ja koulun väliä. Suurin osa myynnissä olevista pyöristä on käytettyjä, mutta hinnat järkytti jopa rikasta suomalaista (kyllä, täällä on sellanen kuva meistä suomalaisvaihtareista). 

Vaihtokertomuksissa paljon kehuttu Rebikel myy käytettyjä pyöriä ja lupaa niihin huollon sekä ostaa ne takaisin puolella alkuperäisestä hinnasta. Kuulosti hyvältä diililtä, joten päädyttiin katselemaan. Mitä vielä, antiikkisia kolmivaihteisia mummopyöriä, joita Suomessa saa ojan pohjalta, myytiin täällä 210-240 eurolla! Ei mahtunut tajuntaan ollenkaan. Myyjä myös selitti, että nämä on vähän kalliimpia, kun ovat oikeasti antiikkipyöriä. As if. Nikon perintö-Monarkilla olisi täällä varmaan tehnyt pienen omaisuuden. 

Sama linja jatkui toisessa lähistön pyöräkaupassa ja alettiin jo selailla saksalaisia nettikauppoja uusien pyörien toivossa. Päätettiin kuitenkin kävellä vielä vähän sivummalle pieneen pyöräkauppaan, joka osoittautuikin sitten mainioksi. Yhteensä 290  eurolla kotiutettiin molemmille siis priimakunnossa olevat pyörät kaikilla pakollisilla varusteilla. Kaupan omistaja lupasi ostaa vuoden päästä pyörät takaisin ja jopa lainasi meille pyöriä, että päästiin pankkiautomaatille. Lidlistä onneksi löytyi jo viime viikolla kympin pyöräilykypärät molemmille, jotka sopii myös pyörien väriin (:

Täällä harvemmin näkyy kypäriä ihmisten päässä, mutta koska kaikki pyöräily tapahtuu autoliikenteen (ja ratikkakiskojen) seassa, tuntuisi aika hurjalta lähteä ilman. Valoitta tai yli 0,8 promillen hutikassa pyöräilystä sen sijaan rapsahtaa kuulemma herkästi aika tuntuvatkin sakot. Onneksi keskustan pubit ja baarit on kävelymatkan etäisyydellä, hehe.

Uusi koti

Jokseenkin tältä näyttää asunto, jonka olisi tarkoitus olla koti seuraavat kymmenen kuukautta (kääk, kuulostaa pitkältä ajalta).

Ovesta astuttaessa näkymä on seuraavanlainen. Oikealla peilistä heijastuu minikeittiö, vasemmalla ensin kylppäri ja vessa.

2007 rakennetuksi taloksi värimaailma on aika retrohenkinen. Henkilökohtaisesti kyseinen oranssi, jota on viljelty koko kämppä täyteen, ei säväytä. Keittiö on yllättävän toimiva, ollakseen noin mini, jos ei lasketa sitä uunia sekä liesituulettimen ja kuivauskaapin puutetta. Viimeinen nyt tosin oli arvattavissa, kun poistutaan Pohjoismaista.

 Kylppäri on ihan perus näpsäkkä, vessa sen sijaan on askeettisuuden unelma.

Itse huonetta hallitsee hervoton säilytyskompleksi ja sitäkin suurempi, ainakin 13-tuumainen telkkari :D Aikalailla on siis Netflixin katseluksi  mennyt (jota muuten ei Itävaltaan ole edes vielä saatavilla, mutta keinonsa kullakin), kun koneen näyttö voittaa koossa ja tarkkuudessa 100-0 tuon sympaattisen otuksen.

Kokeiltiin kyllä katsoa telkkaria, mutta jos haluaa teksteistä nähdä jotakin, on istuttava maksimissaan metrin päässä laitteesta, mikä ei sinänsä ole nautinto. Lisäksi NCIS, josta etenkin Mr. Gibbs saksankielisenä, oli ihan liikaa. Tosiaan, ei niitä tekstejä paljon telkkarista näy ja Saksan puolen kanavat on ainoat, joiden puhetta ymmärtää. Itävallan saksa ja etenkin steirisches Deutsch (se mitä Grazissa puhutaan) on lähestulkoon käsittämätöntä.

Vasemmalta löytyy toinen työpöytä (jonka luona ei ole yhtäkään pistorasiaa) ja oikealta vähän paremmin varusteltu työpöytä sekä jonkin sortin alkovi. Ja se sama oranssi näkyy nukkuessakin. Verhot myös muistuttaa pahasti 90-luvun karmivaa pöytäliinaa (äiti, tiedät varmaan hyvin mistä puhun). 

Onneksi Suomesta Näppäri sekä paikalliset laatuliikkeet Ikea ja Lidl avusti jonkinlaisen kotoisuuden hankkimisessa. Näppäristä mukaan päätyi hartaudella valitut kuvat, joista voi yrittää tunnistaa itsensä :)

Maanantaina ensinnäkin löydettiin lähi-Lidl ja sieltä hirmu hyvin feng shuihin sopiva itämaisen näköinen matto. Harmi, että joku muukin oli tykännyt lentävistä matoista ja tänään oli tyydyttävä enää perus punaiseen. Roudasin kuitenkin itseni mattorulla ja ostokset sylissä (ei, täällä ei myöskään ole ostoskoreja ja kärryn unohdin ottaa ulkopuolelta) kassalle, jossa ehdin juuri pakata kaikki kassiin mukaan, ennenkö piti maksaa (henkilökohtainen ennätys). Kas, "Sie können nicht mit einem visa hier bezahlen, bitte. Haben Sie eine normale Bankkarte?" Eipä tietenkään ja käteistä 4 senttiä. Onneksi pankkiautomaatti kuitenkin löytyi toisen asiakkaan ohjeilla ja pääsin mattorullani kanssa kotimatkalle.

700 metrin matkalla ehtii kummasti kerätä katseita, kun kantaa 170-senttistä mattoa olalla kauppakassien lisäksi. Mutta punainen matto - der rote Teppich on uusi, pehmeä, 40 euron ystävä!

Onhan se Graz ihan kiva, mutta ei se Tamperetta voita ;) Ei vaan, kivaa täällä on.

t. Sirkus

Turistikohteet - check

Sunnuntai Itävallassa on totaalisen kuollut. Auki on ainoastaan rautatieaseman mini-Spar ja ravintoloita. Kaupungilla oli hiiren hiljaista kun lähdettiin kummastelemaan kaupungin menoa, sillä jossain luki, että sunnuntaisin kaikki menevät puistoihin - niin myös me. Ihmisiä ei kuitenkaan näkynyt, ennenkö kiivettiin Schloßbergille ja sieltäkin suurin osa turisteja. Vähän niinkun mekin.

Vasemmalla näkyy vanha kaupunki (joka muuten on Unescon maailmanperintökohde) ja oikeassa taustalla kiemurtelee Mur.

Sisiliskoja oli valtavasti! Koko ajan vaan rapisi jaloissa, söpöjä, eikö?

Helsinki - tuolla jossain  1 586 kilometrin päässä. Vuoret vaan välissä.

Sadevesikaivo muutaman vuosisadan takaa. Kellotorni, jossa ekaluokkalaisten opit tyrmätään, eli iso viisari näyttää tunteja ja pieni minutteja, argh.

Schloßberg on alunperin 800-luvulta oleva linnake, joka nykyään on ilmeisen suosittu turisti- ja ulkoilukohde. 473 metriä merenpinnasta olevan nyppylän päällä (Grazin muu kaupunki on ilmeisesti noin 350 m merenpinnasta) on useampi kahvila/ravintola. Rinteet sinne on todella jyrkät ja etenkin Mur-joen puoleinen polku alas oli pystysuoraa serpentiiniä.

Polku laskeutuu lähes suoraan kummalliselle siltakahvilalle, joka näkyykin jokaisen turistin kamerassa ja opaskirjassa. Ei ollut sisältä yhtä hieno kuin ulkoa.

Nyt turistina olo kuitenkin loppuu, koska huomisesta alkaa intensiivinen saksan opiskelu. Kääk kääk tuplakääk. Kauniita unia!

Grüß Gott!

Oh, mikä asiavirhe edellisen postauksen otsikossa: kahden päivän tutkimuksen perusteella kukaan ei täällä tervehdi "Hallo" vaan aina "Grüß Gott".

Eilen oltiin noin 20 vaihtarin kanssa istumassa iltaa.  Urhea tarjoilijapoika kantoi aina vaan lisää pöytiä ja tuoleja rivistöön, kun lisää vaihtareita valui paikalle.Täällä ne illat on muuten vielä lämpimiä kesäiltoja. Suomalaisella, joka on juuri tottunut syksyyn ja takin käytttämiseen, on suorastaan kuuma.


Tänään väki oli menossa Silent Discoon, joka kuulosti liian ynz-ynz-paikalta suhteutettuna lievään reissuväsymykseen. Näin jälkeenpäin googletettuna tapahtuma vaikuttikin ihan mielenkiintoiselta:

Homman juju on siis siinä, että jokainen lunastaa itselleen kuulokkeet, joiden kautta DJ:den soittama musiikki kuuluu. 



Silent Discon sijaan suunnattiin - tittididii - IKEAan!

Kasseissa kannettiin mm. keittiötarvikkeisiin täydennystä. Suurin - tai ehkä merkittävin - investointi oli kuitenkin omat lakanat, tyynyt ja kasvi! Uunin puutekin häviää keittiöstä, kun on jotain vihreää (ja olutta).

Vuokraanhan tosiaan kuuluu peitot, tyynyt ja lakanat, mutta ilmeisesti itävaltalaisten mittasuhteet eroaa kovasti suomalaisista. Tyynyt oli, kuten kuvasta näkyy, noin kaksinkertaisia ja pelkkää höttöä. Nyt on ruotsalaiset Tempur-korvikkeet pään alla perinteisessä 50x60 cm koossa.

Peitot sen sijaan on kääpiömitoituksella, eikä Niko meinaa mahtua säkyynkään aivan pitkin pituuttaan. Peitto ei kuitenkaan ole edes 170 cm pitkä, joten turha kuvitella talvella käärivänsä jalkoja peiton sisään. Siis kääntämällä osan peitosta jalkojen alle, jotta niille muodostuu lämmin pussi.

Lakanat on myös kotoisat, vaikka Itävallassa ymmärretäänkin pussilakanoiden päälle. Näissä kuitenkin seikkailee talitinttejä, shiilejä, jäniksiä ja muita kotoisia ystäviä :)



Huomiseen!

t. Sirkku ja Niko

PS. IKEAn ympäristössä kasvattavat kummallisia päärynä- ja omenapuita.

Kahden päivän matkanteko

5.9.2013

Toivottavasti ei koskaan enää tarvitse sompailla lentokentillä, junissa, ratikoissa eikä etenkään kävellen kolmen matkalaukun, kahden rinkan, repun ja monokassin kanssa.






Finnairin kyydissä oli jopa ahtaampaa kuin Ryanairilla, mutta onneksi kahvi tarjoiltiin Marimekon pahvimukeista kuoseilla Koppelo (kuvassa) ja Silkkikuikka. Ruokakaan (kana-pasta-salaatti-asia) ei ollut vakuumiin pakattua!

Mainiona (Mainion myös, ehehe) iltapalana toimi perienglantilaisesti sipsit ja cola. Kyllä äiti, huomenna ostetaan jotain järkevämpää.

6.9.2013

Huoneesta 105 ensimmäinen suunta oli kiireesti asuntotoimistolle sen auetessa, jotta saatiin avaimet ennen tunnin päästä alkavaa kielikoetta. Kämppä olikin heti seuraava ovi asuntotoimistosta, joten ehdittiin todeta, että SIELTÄ EI LÖYDY UUNIA >:( Eipä tarvitse leipoa vuoteen, haha.

Kielikokeen täsmällisiksi kehutut itävaltalaiset aloittivat melkein akateemisen vartin myöhässä, hmm.

Kannatti kuitenkin saapua päivän myöhässä - vältyttiin suulliselta kokeilta, vaikka Niko olikin luvannut laulaa ammattilaulun.

Onneksi kuitenkin ala-asteella opistusta banaanilaulusta oli hyötyä! KLIK!

Hallo aus Graz!

Perille on selvitty, taksi Wienissä maksaa yhtä paljon kuin Suomessa, olut on halpaa jopa junan ravintolavaunussa ja tuntuu, kuin oltaisiin lomareissulla.

Se ei käy järkeen, miten junalla kestää 2:32 h Wienistä Graziin, kun matkaa on 210 km ja näyttöjen mukaan juna kulkee keskimäärin 140km/h.

Huomenna selviää, millaisessa murjussa vietetään seuraavat kymmenen kuukautta, jännittävää.

Hyvää yötä!